Pieni sananen onnellisuudesta

Olin yksin viime lauantain. Treenasin, tein töitä ja mietin omaa elämääni.

Päällimmäisenä mieleeni tuli se kuinka onnellinen olen nyt... Ja sitten.. hetkinen.... en voi olla onnellinen, koska sitten varmasti tapahtuu jotain pahaa.

Tein tästä postauksen instagramiin ja eräs asiakkaani/tuttuni/kaverini vastasi minulle, että onnea ei tarvitse ansaita.

Se oli hyvin sanottu ja laittoi minut miettimään vielä lisää.

Olenko onnellinen nyt siksi, että olen kokenut elämässä kaikenlaista ei niin onnellista vai olenko onnellinen siksi, että se vaan kuuluu luonteeseeni? Olenko onnellinen siksi, että jotain kivaa on tulossa? Olenko onnellinen siksi, että olen raatanut niin paljon, että olen ylpeä itsestäni? Onko nyt vaan kaikki hyvin? Yritänkö koko ajan jotenkin pyrkiä onnellisuuteen... Olenko joku päivä vielä onnellisempi?

Oli niin tai näin, niin olen onnellinen. Asiani ovat muuttuneet parissa vuodessa paljon. Ajattelin, että haluan joitain tiettyjä asioita, mutta olen onnellinen ilman niitäkin. En enää odota tai oleta mitään. En suunnittele elämääni liikaa. En elä elämääni niinkuin muut tahtoo tai miten normaali yhteiskunta odottaa vaan elän niinkuin itse tahdon.... En häpeä omia valintojani, sanomisiani tai tekojani. 

 Se on ehkä se miksi tunnen olevani nyt onnellinen. Sanon mitä ajattelen ja teen mitä haluan. Joku sanoi, että 40vuotiaana on onnellisimmillaan. Sitä odottaessa, mutta en aio alkaa murjottajaksi viisikymppisenäkään.

Olen aina ollut onnellinen ihminen, iloinen ainakin. Vähään tyytyvä myöskin... En vaadi itseltäni enkä muilta mielestäni paljoa, mutta jos joku ei miellytä niin teen siihen asiaan muutoksen jos vain suinkin pystyn.

Joku asia saattaa päivän ahdistaa tai ärsyttää, mutta seuraavana aamuna se on jo poissa. Asiat joita on jo tapahtunut ja joihin ei itse voi vaikuttaa ei pahoita mun mieltä. Toisten ihmisten käyttäytyminen ei pahoita mun mieltä, mutta ihanat ihmiset kyllä ilahduttaa.

Olen myös oppinut terapeutilla käydessäni, että kaikille asioille ei tarvitse hymyillä tai yrittää olla hyvällä tuulella tai reipas. Itkeminenkin tekee onneliseksi silloin kun sille on tarve.

Välillä häpeän omaa onnellisuuttani, iloisuuttani ja positiivisuuttani. Voinko olla törkeästi onnellinen jos vastaan tulevalla tutulla onkin herne nenässä jostain mitättömästä asiasta tai onkin sattunut jotain oikeasti surullista.

Eräs entinen asiakkaani kertoi, että oli aluksi aivan hämmästynyt positiivisesta asenteestani. En siis ole koko ajan hymy korvissa asiakkaan kanssa tai lässytä auringosta ja ihanuudesta, mutta en lähde ikinä mukaan asiakkaan voivotuksiin ja yritän valmentaa huumorin ja positiivisuuden kautta vaikka olenkin aika tiukka asiakkailleni.

Tämä asiakkaani siis oli aivan varma, että en sovi hänen Personal Trainerikseen, mutta jälkikäteen kiittikin minua siitä, että kyllä oman työpäivän jälkeen on kivempi nähdä iloinen PT kuin naama norsun v#"#"lla oleva joka vaan huutaa ja käskyttää....

Monet ihmiset varmasti luulevat olevansa onnellisia, mutta jokin asia hiertää. 

Opitko elämään sen asian kanssa vai poistatko sen "kiven kengästä"? Se on jokaisen oma päätös.

Asiat voisi aina olla paremmin, mutta siihen mitä on nyt kannattaa myös välillä tyytyä. 

Nauttia siitä, olla onnellinen eikä koko ajan pyrkiä johonkin. 

Tavoitteita pitää olla ja niitä kohti pitää mennä, mutta tavoitteisiin kipuaminen pitää olla mielekästä.

 Muistot tekee minut onnelliseksi ja kaikki erilaiset tuntemani ja tapaamani ihmiset keiden kanssa muistot on koettu. Olen kokemusten, elämysten, muistojen, ihanien ihmisten, kauniiden ja hauskojen hetkien keräilijä.

Tämä sama kaverini joka sanoi, että onnea ei tarvitse ansaita linkkasi minulle myös tällaisen lauseen:

’Ottakaa buddhalainen onnellisuuskäsitys haltuun. Sitä ei kannata tavoitella. Jos sitä tavoittelee, sitä ei ikinä saavuta, koska se lipuu aina pois. Onnellisuus on sopivan elämäntavan sivutuote.’