Avioero ei ollut se mitä suunnittelin

Avioero, ero....

Tämä on edelleen liikuntaa ja oikeanlaista ruokavaliota ja sen sellaista koskeva blogi, mutta välillä on kiva kirjoittaa muustakin.

Ero on kuitenkin sellainen asia, joka koskettaa tai on koskettanut meistä jokaista jossain vaiheessa elämää.

No joo... Onhan varmasti niitäkin, jotka ovat koko elämänsä yhdessä.

Itse olen siis vuosi sitten eronnut. Sitä ennen asuimme mieheni kanssa 6kk erillään, jonka jälkeen yritimme taas ja noin vuosi yhteiselon jälkeen erosimme taas.

Tämän toisenkin eron jälkeen yritimme vielä, mutta omissa asunnoissa asuen. Tässä vaiheessa kumpikin tiesi varmasti jo syvällä sisimmissään, että ei suhteesta enään mitään tule.

Kävimme terapiassa, treffeillä ym, mutta kun ei, niin ei.

Toisen syyttely, jatkuva kiukuttelu, omista menoista kynsin ja hampain kiinni pitäminen, mun ylikuormittuminen ym. vaan jatkui.

Mun yksi tavoite ja unelma elämässä on aina ollut mies ja lapset. Pidin siitä kiinni, niin kauan kun pystyin. Halusin, että mulla on ihminen, jonka kanssa voi jakaa ilot, surut ja kiukut ja kuka tukee. Joku joka auttaa mua arjessa, tukee isoissa päätöksissä, halaa, kun on vaikeeta ja elää mun kanssa elämänsä loppuun asti. Joku jonka kanssa harrastaa, matkustaa, kokata, rakastella, kyläillä, katsoa leffoja ja mikä tärkeintä joku jonka kanssa kasvattaa lapset.
Oliko se liikaa pyydetty. Nyt ajattelen, että kaikkea ei voi saada. Olen terve, mulla on työ mitä rakastan, terveet lapset ja ystävät. Toivottavasti vielä joskus saan rakastavan ja kunnioittavan kumppaninkin.. Mene ja tiedä.

Koska meillä tosiaan on yhteiset lapset, niin halu yrittää viimeiseen asti oli kova. Yritin niin kauan, kun oma pää kesti. Sitten se ei enään kestänyt ja unelmasta oli luovuttava.

Se unelma on nyt kuopattu. 

Sitä kesti jonkin aikaa ja on aika katsoa eteenpäin.

Ero muuttaa elämää. Tässä tapauksessa onneksi parempaan suuntaan. 

Hartioilta tippui iso taakka, kun riitely ja toisen patistaminen loppui. Lasten puolesta oli paha mieli kauan. Tuntui, että olen riistänyt heiltä mahdollisuuden onnelliseen lapsuuteen. Sekin tunne onneksi alkaa pikku hiljaa helpottaa... Lapsia haluaisi suojella ja antaa heille kaikki mahdolliset parhaat eväät elämään, mutta aina se ei ole se ydinperhe.

Ero muuttaa kuitenkin käytännön järjestelyjä arjessa. Yrittäjänä olen joutunut vähentämään töitä, koska haluan antaa enemmän aikaa lapsille. Isovanhemmat joutuvat hoitamaan lapsia paljon, koska joudun kuitenkin edelleen hoitamaan iltatöitäni ja viikonloppuisin haluan nyt nähdä enemmän myös ystäviäni. En siis juokse rimpsalla joka viikonloppu, mutta haluan useammin nähdä ystäviäni ihan kahdestaan enkä raahata lapsia joka kerta mukana, koska on tärkeää, että saan puhua erosta ja tunteistni ystävilleni ja ne puheet eivät mielestäni sovi lasten kuultavaksi. 

Moni varmasti erossa "uhrautuu" tai "uhriutuu". Itse en kuulu niihin. 

Pidän huolta lapsistani, työstäni ja todellakin itsestäni. 

Kiinnitän entistä tarkemmin huomiota siihen, että pääsen treenaamaan, koska se on henkireikäni ja sillä jaksan ja olen iloisempi. Kiinnitän entistä tarkemmin huomiota ruokavaliooni, koska se mitä syön ja milloin syön antaa mulle virtaa ja positiivista energiaa päivästä toiseen.

Sovin ystävieni kanssa menoja ja lasten kanssa nautitaan kotona olosta, kyläilystä, ulkoilusta ja touhutaan mitä milloinkin.

Pidän lasten kanssa tiukasti kiinni rutineeista enkä hemmottele hitä eron takia pilalle. Elämämme jatkuu samanlaisena kuin ennenkin. Nyt kiukuttelu vaan on poissa. Äiti tanssii ja laulaa taas, hömpsöttelee ja hölmöilee ja on täynnä iloa!

Olen saanut muutettuani pajon uusia ystäviä naapureistani ja kaikilla heillä on samanikäisiä lapsia kuin omani. Ollaan järjestetty pihalla treenejä, grillijuhlia, halloween bileitä sekä aikuisten skumppailtoja. Olen saanut erossa uuden perheen :)

Vaikka unelma omasta elämänkumppanista on nyt ainakin hetkeksi kuopattu, niin on ollut ihanaa huomata kuinka paljon elämässäni on kuitenkin ihmisiä joiden kanssa voin jakaa kaiken. Uudet ystävät, vanhat rakkaat ja tärkeät ystävät, sukulaiset, omat vanhemmat ja asiakkaat.

On sydäntä lämmittävää huomata, että mulla tai lapsilla ei ole mitään hätää :)

Mun vahva mieli ja keho, ihana tukiverkosto ja rakkaat rakastavat lapset takaavat sen.

Mä olen selviytyjä. Olen aina ollut ja tulen aina olemaan.