Totuus iskee päin naamaa ja itku on herkässä
Vihdoin oon lomalla!
Triathlonleirillä toista kertaa mahtavien valmentajien ja matkanjärjestäjien käsissä
Viime vuonna leiri järjestettiin Mallorcalla ja tänä vuonna Espanjan Torreviejassa.
Leiriä pyörittää Huub Finlandin Tony ja Vera Strömsholm sekä AthletiQin Kimmo Kyttälä.
Leiri ei ole taaskaan tuottanut pettymystä ja kirjoitan enemmän leiristä myöhemmin lisää.
Täällä on opittu mielettömästi lisää uinnista (oon uinut jo noin 14h täällä), pyöräilystä ja jopa muutama uusi juttu opittu juoksusta.
Kaikki on toiminut todella hienosti.
Rankkaakin on ollut. Ei ehkä fyysisesti, koska en ole osallistunut kaikille pyörälenkeille ja muutenkin hieman säästellyt itseäni (kovaakin on vedetty), mutta henkisesti on ollut rankkaa.
Haluan todella kovasti oppia paremmaksi sekä nopeammaksi uimariksi, niin hyväksi kuin tässä iässä vielä mahdollista sekä juoksijaksi, mutta elämä on ollut mitä on ollut enkä ole koko talvikautta treenannut niin paljon kuin olisin halunnut enkä koko viime vuonna itseasiassa ja sehän näkyy täällä... itku on ollut altaassa lähellä kun tajuan etten ole siinä pisteessä missä haluaisin ja itku on tullut kun olen taistellut illalla omien ajatusten kanssa yksin sängyssä ja miettinyt miten hoitaa kaiken niin, että mikään osa-alue elämässä ei kärsisi...
Treenaan suht paljon moniin muihin ihmisiin verrattuna ja tiedän että mun pitäisi olla jo kovemmassa kunnossa tässä lajissa... miksi en ole...
Vaikeita asioita. En halua selitellä. Haluan treenata, mutta kyllä täytyy TAAS kerran todeta, että on tässä hullujen laji tullut valittua. Hyvällä tavalla hullu 😂 Tykkään kuitenkin haastaa itseäni.
Yritän olla vaatimatta itseltäni liikoja ja olla ylpeä siitä mihin olen päässyt, kun muistaa, että en ole uinut ja juossut kuin vasta 3 vuotta...
Mutta pikku PT mun päässä huutaa yrittämään enemmän ja valmentajat täällä myös 😂 Mikä on siis vaan hyvä! On hyvä käydä ajatuksia päässä läpi, miettiä mikä on tärkeää ja mihin itse pystyy ja onko laji oikea...
Vielä jatketaan leiriä pari päivää ja sen jälkeen pitäisi pystyä siirtämään treenejä taas arkeen. Oon jo aivan laitostunut ja arki pelottaa, mutta se tulee olemaan ihanaa ja tulen olemaan täynnä virtaa!
Triathlonleirillä toista kertaa mahtavien valmentajien ja matkanjärjestäjien käsissä
Viime vuonna leiri järjestettiin Mallorcalla ja tänä vuonna Espanjan Torreviejassa.
Leiriä pyörittää Huub Finlandin Tony ja Vera Strömsholm sekä AthletiQin Kimmo Kyttälä.
Leiri ei ole taaskaan tuottanut pettymystä ja kirjoitan enemmän leiristä myöhemmin lisää.
Täällä on opittu mielettömästi lisää uinnista (oon uinut jo noin 14h täällä), pyöräilystä ja jopa muutama uusi juttu opittu juoksusta.
Kaikki on toiminut todella hienosti.
Rankkaakin on ollut. Ei ehkä fyysisesti, koska en ole osallistunut kaikille pyörälenkeille ja muutenkin hieman säästellyt itseäni (kovaakin on vedetty), mutta henkisesti on ollut rankkaa.
Haluan todella kovasti oppia paremmaksi sekä nopeammaksi uimariksi, niin hyväksi kuin tässä iässä vielä mahdollista sekä juoksijaksi, mutta elämä on ollut mitä on ollut enkä ole koko talvikautta treenannut niin paljon kuin olisin halunnut enkä koko viime vuonna itseasiassa ja sehän näkyy täällä... itku on ollut altaassa lähellä kun tajuan etten ole siinä pisteessä missä haluaisin ja itku on tullut kun olen taistellut illalla omien ajatusten kanssa yksin sängyssä ja miettinyt miten hoitaa kaiken niin, että mikään osa-alue elämässä ei kärsisi...
Treenaan suht paljon moniin muihin ihmisiin verrattuna ja tiedän että mun pitäisi olla jo kovemmassa kunnossa tässä lajissa... miksi en ole...
Vaikeita asioita. En halua selitellä. Haluan treenata, mutta kyllä täytyy TAAS kerran todeta, että on tässä hullujen laji tullut valittua. Hyvällä tavalla hullu 😂 Tykkään kuitenkin haastaa itseäni.
Yritän olla vaatimatta itseltäni liikoja ja olla ylpeä siitä mihin olen päässyt, kun muistaa, että en ole uinut ja juossut kuin vasta 3 vuotta...
Mutta pikku PT mun päässä huutaa yrittämään enemmän ja valmentajat täällä myös 😂 Mikä on siis vaan hyvä! On hyvä käydä ajatuksia päässä läpi, miettiä mikä on tärkeää ja mihin itse pystyy ja onko laji oikea...
Vielä jatketaan leiriä pari päivää ja sen jälkeen pitäisi pystyä siirtämään treenejä taas arkeen. Oon jo aivan laitostunut ja arki pelottaa, mutta se tulee olemaan ihanaa ja tulen olemaan täynnä virtaa!
Hei. Minä töhtään pikamatkaan,ensimmäiseeni. 20.8.27 pitäisi siihen kyetä. Minua häiritsee kun monesti kuulee "pikamatkat ovat oiuva tapa testata lajia, ne eivät vaadi suurta treenamista". Olen juossun kolmekymppisenä puolimaran ja silloin juoksu maittoi. Sitten tuli vähän kremppaa ja siirryin salille. Mikään himoliikkuja en ole tässä välissä (nyt 40v),mutten myöskään sohvaperuna. Silti joudun tosissani tekeen hommia,että jaksan tuon pikamatkan! Mies pyöräili ja juoksi nuo matkat putkeen jo aikaa sitten...mä en vielä toviin, vaikka treeniä on takana jo 6kk. No mä osaan uida vähä paremmin :D Mutta siis sun aiheeseen, ei ole kivaa olla tälläinen. Kunto nousee kyllä kohisten,mutta tiedän,ettei tässä iässä,eikä näillä lahjoilla olla kuin etana. Siihen on tyydyttävä. Tosin ex selkäpotilaana olen tästäkin kiitollinen. Hyviä treenejä ja kevään jatkoa!
VastaaPoista